Kokkola City Run päätettiin siirtää ensi kevääseen
2.9.2020 21:29 Uutiset / Kokkola City Run

Kokkola City Run siirtyi toistamiseen - nyt ensi kevääksi 7.5.2021

Mediatiedote 2.9.2020


Koronaepidemian uusi aalto ja terveysriskit päätöksen taustalla:
Kokkola City Run liittyi vuodelle 2021 siirrettyjen urheilutapahtumien joukkoon

Keplin hallitus ja Kokkola City Runin järjestelytiimi ovat päättäneet siirtää tapahtuman ensi vuoden kevääseen perjantaihin 7.5.2021. Neljännentoista kerran järjestettävän tapahtuman järjestämiseen liittyvät terveysriskit ja valtakunnallisesti kohonneet koronaluvut saivat järjestäjät vakavasti pohtimaan siirtopäätöstä uudelleen. Järjestäjät kävivät tiiviisti keskusteluja terveysviranomaisten kanssa tapahtuman turvallisesta järjestämisestä.

- Haluamme Keplinä toimia vastuullisesti, kunnioittaa tapahtuman ilmoittatuneita kuntoilijoita ja työpaikkoja sekä estää koronatartuntojen mahdollisen leviämisen tapahtumassa. Teimme pitkään perusteellista työtä tapahtuman turvallisuuden eteen ja se opetti meille järjestäjinä paljon. Seurojen talkooväkeäkin olisimme saaneet tapahtuman läpivientiin riittävästi, kertoo järjestelytiimistä Ilkka Tanttinen.

-Myös maineriskit olivat esillä, joilla olisi voinut olla vaikutuksia Keplin muuhunkin terveysliikunnan edistämiseen ja tapahtumajärjestämiseen, kertoo tapahtumasta Keplin varapuheenjohtaja Reijo Alakoski, jolla on pitkäaikainen kokemus onnistuneiden tapahtumien järjestämisestä.

- Harmillinen päätös mutta nyt se oli tehtävä, jotta pystymme tiedottamaan tapahtumaan ilmoittautuneita työpaikkoja ja osallistujia riittävän ajoissa. Lähtökohtaisesti työpaikkaryhmien ja tykyseteleillä maksaneiden osallistumisoikeudet siirtyvät ensi kevään tapahtumaan. Työpaikat voivat myös vaihtaa tarvittaessa osallistuvien henkilöiden nimiä ensi kevääksi.
Yksittäisten henkilöiden osallistumismaksujen mahdollisista palautuksista ja osallistumisoikeuksien siirroista City Runin järjestelytiimi tiedottaa ja ohjeistaa lähipäivinä tarkemmin.

Myös uutuutena lanseerattu hiihtotiimien haastekisa jää odottamaan ensi kevättä. Haastekisaan oli ilmoittautunut mukavasti kymmenkunta kolmihenkistä nais- ja miesjoukkuetta mm. Ilmajoelta, Pyhäjärveltä, Kruunupyystä, Kalajoelta, Haapavedeltä ja Kainuun Prikaatista, kertoo City Run-tiimistä oheistapahtumaa kehitellyt Petri Harsunen.

- Tapahtuman päätukijan ja suurimmat työntekijäjoukot tapahtumaan tuoneen Osuuskauppa KPO;n toimitusjohtaja Kim Biskop pitää järjestäjien päätöstä vastuullisena ja järkevänä. Luonnollisesti harmittaa mutta olemme ensi vuonnakin mukana. Nyt olisimme saaneet mukaan satakunta osallistujaa eli puolet vähemmän kuin normaali vuosina, Kim Biskop kertoo alueosuuskaupan suunnitelmista.

Lisätietoja: Petri Harsunen, Keski-Pohjanmaan Liikunta ry, 0400-365 607, petri.harsunen@kepli.fi


   
Kokkola City Run
«  Syyskuu   »
Kategoriat